Kaunis alkusyksyinen päivä, koko maailma täynnä auringonvaloa ja kultaisia lehtiä. Kävin kirjastossa ja lainasin Eeva-Liisa Mannerin runoja hyllyt tyhjiksi. Täytyy toivoa, ettei kukaan muu ikävöi niitä nyt. Lisäksi löysin ilokseni Märta Tikkasen romaaneja ja Tuula-Liina Variksen kirjoituskokoelman Ihmisen paikka.

Uutisia lukiessa ei voi välttää surun ja ihmetyksen tunteita. Onko maailmassa tarpeettomia ihmisiä, jotka saa kylmästi murhata pois rumentamasta katukuvaa? Nämä CP-vammaisten viimeaikaiset murhat ovat järkyttäviä. Ne kertovat omalla karulla tavallaan siitä, kuinka ohut onkaan tämän päivän suomalaisten arvomaailma. Eivät tällaiset teot synny tyhjiössä, vaan ne syntyvät aina tietyssä ajassa ja paikassa, tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Ehkäpä tässä olisi peiliin katsomisen paikka meille kaikille, mene ja tiedä. 

"Anna huolia hevosen..

.. murehtia mustan ruunan, rautasuisen surkutella, suuripäisen päivitellä." Näin opastaa meitä vanha kansa, viisaat esivanhempamme aikojen takaa. Antaa hevosen huolehtia, kun sillä on suurempi pää! Minä en kuitenkaan voi estää itseäni huolehtimasta omia pieniä huoliani. 

Jostakin tuntemattomasta syystä roskista ei ole tyhjennetty normaalisti viime viikolla. Pian tilanne on kestämätön. Huomenna on asian tiimoilta tartuttava jo puhelimeen. PuoLiskoinen on sairaslomalla, eikä hänestäkään nyt puolikuntoisena ole suorittamaan mitään litistystoimenpiteitä roskiksella. Itse en taas osaa, pysty tai halua.