Eräs ystäväni kysyi minulta kerran syytä päiväkirjan pitämiseen. Sama ystävä ihmettelee myös bloggaajia. Minä pidän päiväkirjaa ja bloggaan, olen siis kaksin verroin kummallinen olento. Miksi tallentaa paperille - tai nettiin - joutavia jorinoita? Onko se itsekorostusta? Miksi kirjoittaa itselleen, tai erittäin pienelle yleisölle? Mitä hyötyä tästä sanatulvasta on?

Niinpä niin. Nykyisin täytyy tietysti ensimmäiseksi miettiä hyötynäkökohtia. Kysymyksen voisi kuitenkin suunnata aika moneen ihmisten harrastamaan toimintaan. Mitä hyötyä on golffaamisesta? Mitä hyötyä on kuorolaulusta? Mitä hyötyy ihminen metsästäessään, balettia tanssiessaan, harrastajateatterissa hääriessään ja kanavatöitä tehdessään? Taitaa moni mainituista touhuista olla luonteeltaan kukkaroa keventävä.

Minä olen kirjoittava ihminen. Kirjoittaminen on minulle tapa selventää omia ajatuksiani. Lisäksi päiväkirjailu parantaa käsialaa, siksi käsin kirjoittamisesta ei kannata luopua. Ja voihan tulevaisuudessa siintää Alzheimerin tauti. Missä muualla voi enää tutustua itseensä luotettavasti kuin päiväkirjan tai blogin sivuilla? Minuus pyyhitty puhtaaksi kuin koululuokan liitutaulu. Mistä sen sisällön saa edes osittain takaisin? Unohduskirjaa pitämällä teen suuren palveluksen itselleni. Oikeastaan pitäisi jokaiseen merkintään liittää rutiininomaisesti viiden ihanan asian lista ja viiden inhotun asian lista. Sitten ei tarvitsisi dementikkona miettiä pitääkö Budapest-konvehdeista vai ei (en pidä), kun tieto on valmiiksi saatavilla ilman rasian ostamista.

Viimeksi luettua:

Ilkka Kylävaaran Luokkatoverit. Todella hauska kuvaus suuren ikäluokan edustajien lapsuudesta ja nuoruudesta. Kylävaaran kuvaamat pojat ovat eri ikäluokkaa kuin minä, mutta jotakin nostalgiaa tunsin minäkin. Lapsuushan on aina lapsuus, elipä sitä millä vuosikymmenellä hyvänsä.

Zvi Barlevin Nuoruuteni keskitysleirissä.  Tämä puolanjuutalainen tragedia on aivan oma lukunsa. Sydäntäraastavan murheellista luettavaa. Itse asiassa jouduin pitämään melkoisen paussin, jättämään kirjan kesken sulatellakseni sen sisältöä ennen jatkamista. Kirjoittaja sai kokea julmuuksia tuhoamisleireillä. Hän menetti varmasti paljon illuusioitaan ihmisestä. Ja menetti paljon painoakin: vapauden koittaessa 175-senttinen mies painoi vaivaiset 35 kiloa.

Viisi ihanaa asiaa (+-merkittyjä) ja viisi inhottavaa asiaa (-merkillä varustettuna)

  • + vanhat kartat mieluiten ajalta ennen 1700-lukua
  • + villasukat
  • + sahramilla maustettu riisi
  • + jonagold-omenat
  • + rehevät kuubattaret sambaamassa

 

  • - ne Budapestit
  • - matalakantaiset kengät
  • - omenapiirakka
  • - anis-karamellit ja anikselta maistuvat alkoholituotteet
  • - Mauri Pekkarinen