Ja mitä sen takaa paljastuu? Sumua, harmautta, joulun odotusta, piparihimoa. Iloa siitä, että on torstai, aivan tavallinen torstai. Tyytyväisyyttä siitä, että on sattunut syntymään Suomeen - en itse kuvailisi sitä "lottovoitoksi", mutta ehkäpä ässäarpavoitoksi sentään - eikä esimerkiksi Irakiin, Saudi-Arabiaan tai Ruandaan. Jasmiiniteen tuoksua ja vimmaista kotitöiden tekemistä.

"Tyttö Munchenissä"

Adolf Hitler kuvaili kerran Eva Braunia näillä sanoilla. Eva oli "rakkautta varten" oleva "tyttö Munchenissä". Tyttö Munchenissä oli kuitenkin muutakin kuin vain suloisia suukkoja ja lemmiskelyä: lopulta hän oli ainoa Hitlerille loppuun saakka uskollinen ihminen. Göring, Himmler - herrat kärsivät uskonpuutteesta ja lopussa se näkyi.

Niin, olihan tietysti Goebbelsin pariskunta, joka myös seurasi ideologista johtajaa leikin karmaisevaan loppuun asti, aina itsemurhaan saakka. Mutta Goebbelsien vaihtoehdot olivat vähissä: miestä olisi varmasti odottanut hirttoköysi ja vaimoa mahdollisesti vankeus. Vaikea sanoa, mikä olisi Magda Goebbelsin kohtalo ollut sodanjälkeisessä Saksassa. Joka tapauksessa Goebbelseille kyse oli myös pragmaattisesta tavasta lähestyä Kolmannen valtakunnan romahtamisen ongelmaa. Eva teki ratkaisunsa vain ja yksinomaan rakkaudesta. Sodan jälkeen hänellä olisi ollut parhaat mahdollisuudet säilyttää nimettömyytensä: neiti Braunin roolia Hitlerin elämässä ei monikaan tiennyt ja useimmiten häneen lyötiin sihteerin leima, mikäli Fuhrerin seurueen virat ja asemat piti jostakin syystä nimetä.

Nämä pohdinnat ovat syntyneet luettuani Angela Lambertin teoksen Eva Braunin elämä. Sain odottaa sitä melko kauan, mutta oli se sen arvoinen. Lambert keskittyy kiitettävällä tavalla Eva Braunin persoonaan ja välttää hyvin kiusauksen elämänkertakirjailla Hitleristä siinä samassa. Tutkimusmateriaalia Hitleristä on tietysti rekkalasteittain ja Eva Braunista vain muutama teos. Siinäpä on elämänkertakirjurille haastetta kerrakseen.

Lambert on valinnut mielenkiintoisen tavan lähestyä tutkittavaansa. Hänen äitinsä oli syntynyt Saksassa samana vuonna kuin Braun, ja ajankuvaus, asioiden näkeminen tietyn sukupolven silmien kautta, tuo teokseen täyteläistä elämänmakua. Eettinen dilemma, jonka kanssa Lambert painiskelee on tietysti tämä: voiko massamurhaajaa rakastava ihminen itse olla niin kutsuttu hyvä ihminen? Vai pitäisikö kaikki Hitlerin - ja miksei Stalininkin - lähipiirissä olleet ihmiset laskea saastuneiksi, eettisesti ja moraalisesti epäkelvoiksi? Lambertin vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä. Toiseen hän vastaa ei, ja niin teen minäkin.

Mietin joskus eroa sotarikollisen ja sankarin välillä. Mahtaakohan sen joskus määrittää vain sodan lopputulos. Voittajat ovat sankareita, häviäjät rikollisia. Vaikea nimittäin kuvitella jonkun niinkin psykoottisen persoonan kuin Arthur "Pommittaja" Harrisin* olevan ihmisenä missään suhteessa natseja parempi. Ja aivan kuten natsitkin, hänkin "totteli vain käskyjä!" 

 

*) Arthur Harris vastasi Saksaan - muun muassa Dresdeniin - kohdistuneista tuhoisista pommituksista, jotka saattoivat tappaa kymmeniä tuhansia ihmisiä yhdessä yössä. Pommitukset kohdistuivat selkeästi siviilikohteisiin ja niissä kuoli kammottavalla tavalla naisia, vanhuksia ja lapsia. Merkillisintä oli myös niiden alueiden pommittaminen, joilla perinteisesti Hitlerin kannatus oli ollut vähäistä. Uhreiksi joutuivat niin natsit kuin sosiaalidemokraatitkin. Liittoutuneille kaikki saksalaiset olivat tuossa vaiheessa "hunneja", jotka joutivatkin kuolla.