Tunsin häpeää naissukupuolen puolesta Susan Kurosen kirjoitettua muistelonsa seurustelusta pääministerin kanssa. Myötätuntoni oli Vanhasen puolella. Nyt ovat punnukset vaa'assa kuitenkin heilahtaneet ja empatia siirtynyt Kurosen puolelle.

Jo on kumma, jos ei ihminen saa kirjoittaa kirjaa, jossa sivutaan toista ihmistä niinkin pinnallisella tasolla kuin Kurosen kirjassa tehdään. En ole sitä itse lukenut, mutta lehtien perusteella "paljastukset" ovat tätä luokkaa: Vanhasen poika pelasi tietokonepeliä (olihan uutinen!) ja Vanhanen kutsui Kurosta eräässä viestissään "auringoksi" (järisyttävä tietoisku). Vanhasen suhdetta lapsiinsa kehaistaan kai myös. On kamalaa tulla tunnetuksi huolehtivaisena isänä koko kansan silmissä. Mainehan siinä menee.

Vanhanen jätti oikeusjutun nostamisen viisaasti vaalien jälkeiseen ajankohtaan. Ilmeisesti hän ymmärsi itsekin, ettei tällainen oikeustaistelu ainakaan poliitikon julkisuuskuvaa paranna. Sitä suuremmalla syyllä tämä nykyinen juttu on nolo.

Minäpä kerron millaisen mielikuvan jupakka on minulle - ja luultavasti monille muillekin - antanut. Varakas, vaikutusvaltainen pääministerimies käy vaatimattomissa oloissa elävän yksinhuoltajaäidin kimppuun kallispalkkaisen huippujuristin avustamana. "Paljastusten" laatu on niin mieto, että pääministerimme onnistuu vaikuttamaan pikkumaiselta, tiukkapipoiselta nipottajalta yksityiselämän rajavartijan asemasta. Vaikka Vanhanen ei ole vaatinut rahallista korvausta Kuroselta, niin syyttäjä ilmeisesti vaatii. En usko suuren yleisön juuri välittävän siitä. onko rahallista korvausta vaatimassa Vanhanen vai syyttäjä: kansan mielikuvissa asia on selvä.

Millä ihmeen tavalla tämä käräjöinti parantaa maailmaa? Vanhanen joutuu itsekin oikeussaliin omia näkemyksiään selittämään. Kirjan "paljastuksia" jauhetaan mediamyllyssä ja kansan kahvipöydissä uudelleen ja uudelleen, kun oikeusjuttu nostaa ne taas pinnalle.

Sumuinen syyssunnuntai

Heräsimme tänään ennen yhdeksää aamulla. Moisen poikkeuksen syy oli kirkkomatka. Ajoimme Turkuun liturgiaan ja osallistuimme eukaristiaan. Palveluksen jälkeen menimme ystäväpariskunnan kanssa teelle. Kahvilan korvapuustit olivat valehtelematta hiivaleivän kokoluokkaa! Muffinssit olisivat käyneet kakuista! Rahkapiiraat olivat pizzan mitoissa! Tämä herkuttelijan taivas oli nimeltään Cafe Brahe osoitteessa Yliopistonkatu 27.

Sunnuntain kunniaksi liitän tähän kaksi kuvaa. Ensimmäisessä on akvarellintapainen harjoitelma ja toisessa ikoninurkkauksemme.