Eilen oli toiminnan täyteinen lauantai. Balettikin jäi väliin, koska Tampereen työväen teatteri kutsui!

Aloitimme aamun huikealla kirjasto-kauppa-katsastus -kierroksella. PuoLiskoinen erittäin ystävällisesti käytti ajokkini katsastuskonttorilla saamassa jälleen kerran lupalapun vuoden ajelemiseen. Onnistuimme kaiken huipuksi molemmat tekemään hyviä kirjastolöytöjäkin: kävimme sekä Mynämäen paikallisessa että Raisiossa. Raision kirjastosta on vain kivenheiton matka Lidliin, jonne piti tietysti laukata kiireen vilkkaa marsipaanivarastoja täydentämään.

Kotiin saavuttuamme minä kaivoin esiin vatkaimet, kulhot ja vuoat ja aloitin massiivisen leipomisurakan. Tuloksena kaksi herkullista leivonnaista: ikisuosikkimme toscatorttu (tuplakuorrutuksella muuten) ja sitten ihan vain minun herkkuni juustokakku. Juuri ennätin siivota jälkeni, kun olikin jo pakko lähteä kohti Tamperetta.

Tampereen teatterimatka on meillä ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Luin arvostelun Fundamentalistista ja halusin nähdä sen. Varasimme liput hyvissä ajoin ja odotusta nostattaakseni laitoin ne omalle ilmoitustaululleni muistuttamaan tulossa olevasta hyvästä hetkestä. Lähdimme liikkeelle noin 16:40. Esitys alkoi 19:15, joten arvelimme siinä olevan riittämiin aikaa. Näin ainakin karttaohjelma lupaili!

Tietysti kävi, kuten arvata saattaa: tiukoille meni aika. Me suosimme pikkuteitä ja pimeällä & liukkaalla niillä ei viitsi lujaa ajella. Loppumatkasta aloin olla jo hieman hermostunut. Onneksi kuitenkin onnistuimme löytämään parkkipaikan todella läheltä teatteria - varsinainen ihme! - ja ennätimme sinne juuri sopivasti seitsemän aikaan.

Fundamentalisti(t)

Näytelmä oli ehdottomasti katsomisen - ja matkustamisen - arvoinen. Se rakentui kokonaan kahden näyttelijän varaan: muita esiintyjiä ei ollut ja kellariteatterin lavastuskin oli minimalistinen. Vain pari tuolia, pöytää ja penkkiä. Siinä kaikki.

Näytelmä alkaa entisen papin Markus Hautalan (Auvo Vihro) astuessa näyttämölle ja puhutellen yleisöä kuin television talk-shown katsojakuntaa. Hän haluaa kertoa, miksi luopui papin urastaan. Entinen evankelis-luterilainen vauhtipappi halusi "uudistaa" kirkkoa ja tehdä siitä modernimman, puhuttelevamman* - mutta sen sijaan päätyi jättämään entiset kuvionsa täysin.

Kriisin laukaisijana oli nainen. Markus Hautalan entinen opetuslapsi, rippikoulu-isonen ja seurakuntanuori Heidi (Minna Hokkanen). Letkeästä seurakuntanuoresta on vuosien saatossa tullut fundamentalistilahkon jäsen, joka kokee velvollisuudekseen valistaa entistä ohjaajaansa uskonasioista. Tästä alkaa vuoropuhelu, joka lopuksi pakottaa ihmiset riisumaan naamionsa ja seisomaan toistensa edessä niin paljaina ja rikkinäisinä kuin kaksi ihmistä vain voi olla.

Aluksi asetelma näyttää todella selvältä. On hyvä, nykyaikainen ja tasapainoinen pappi vastapainonaan sekoileva, ääneen rukoileva hihhuli. Tapahtumien edetessä asetelma kuitenkin muuttuu. Jokaisen on pakko tarkistaa asenteitaan. Lentolehtisiä jakelevat ja saarnailevat intomielet saattavat loukata ja olla ahdistavia, mutta onko sittenkään vähemmän ahdistavaa yrittää repiä ja raastaa maan suurinta uskonnollista yhteisöä omaan, "moderniin" suuntaan? Hihhuli yrittää pelastaa sieluja lehtisillään ja saarnoillaan ja pappi yrittää pelastaa hihhulia itseltään. Hihhulin auktoriteettina on Jumala, mutta papilla ei ole edes sitä. Kaksi maailmankatsomusta törmää rajusti. Jälki on rumaa, kuin kolareissa aina. Mutta sirpaleet kimaltavat kauniisti ja liima on keksitty. 

Näytelmän kesto oli kaksi ja puoli tuntia. Tuo aika kului kuin siivillä. Väliajalla oli suorastaan malttamaton olo, kun halusi päästä takaisin omalle paikalleen näkemään loputkin. 

Hyvä teatterielämys on sellainen, joka pysyy mielessä pitkään. Sellainen, joka askarruttaa ja pakottaa pohtimaan. Minä en niinkään nauti mistään keisarinna Sissi-musikaaleista tai viikinkisaagoista, vaan näytelmistä, joissa on joku kosketuskohta todellisuuteen. Tuo eilen näkemämme olisi voinut olla totta, se on totta. Parasta mahdollista teatteria siis.

Kotiuduimme keskiyön hetkellä. Uni ei tullut silmään ihan heti.

 

1085651.jpg

*) Uudistaminen, moderniksi tekeminen, puhuttelevampi = Jeesuksen ylösnousemus on symboli, ei totuus. Homoseksuaalisuus on hyväksyttävä, naisten sorto lopetettava. Ripaus matti myllykoskea, teelusikallinen antti kylliäistä. Jumalanpalvelustakaan ei oikeastaan tarvita, vaan sen merkitys on puhtaasti symbolinen ja kulttuurihistoriallinen. Urut ja virret joutavat historian romukoppaan. Ihmisiä on tuettava heidän vaikeuksissaan, kirkko tässä visiossa toimii eräänlaisena vähän hengellisempänä versiona sossusta.