Aika kuluu aatellessa, päivät päätä käännellessä. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Mietin seuraavaa: aina sanotaan, että Suomessa uskonto on jokaisen yksityisasia. Saako se siis olla sitä, vai pitääkö sen olla sitä? Tässä on suuri ero. Meillä on oikeus vaieta siitä, mutta onko meillä myös velvollisuus olla hiljaa?  

Jumalasta on tullut meidän aikamme kirosana. Puhu polygamiasta, puhu siitä kuinka onnellinen olet eläessäsi rakkaussuhdetta kolmen ihmisen kanssa. Puhu zoofiliasta, puhu sukupuolitaudeista, mausta puhettasi räävittömyyksillä ja olet vain karhean katu-uskottava. Kunhan et vaan sano sitä sanaa, J-sanaa. Nietzsche sanoi Jumalan olevan kuollut. Enpä tiedä siitä, mutta meidän aikamme ihminen tekee kyllä parhaansa vaietakseen Jumalan kuoliaaksi.

Pahempaa kuin olla paheksuttu on olla naurettava. Pahempaa kuin olla kyyninen on olla naiivi. J-sanan päästäminen suusta ei johda enää marttyyrikuolemaan leijonien hampaissa, mutta sosiaaliseen kuolemaan se voi johtaa.

Olen nähnyt kaiken..

.. tai siltä ainakin tuntuu. Tänään kirjastossa osoitin PuoLiskoiselle hämmästyttävää näkyä: Matti Nykäsen mietelausekirjaa kirjaston filosofia-hyllyssä. On kai tullut aika heittää pois homeiset hegelit sekä synkät schopenhauerit ja toivottaa tervetulleiksi mattinykäset ja susannasieviset.

Hyvää yötä maailma, minä menen nukkumaan.