Luin jokin aika sitten elämänkerran Saksan keisari Vilhelm II:n äidistä*. Englantilaissyntyinen Victoria ("Vicky") oli Englannin Victoria-kuningattaren vanhin tytär, joka avioitui Preussin kruununprinssin kanssa ja tuli tulevan keisarin äidiksi 18-vuotiaana.

Elämänkerrassa mainitaan Vilhelm II:n 12. ikävuoteensa mennessä lukeneen kaikki Ceasarin Gallian sodasta kertovat kahdeksan kirjaa. Hän luki ne latinaksi. Vilhelm II oli monessa mielessä masentavan mielipuolinen henkilöhahmo (sairaalloisen englantilaisvihamielinen, suvaitsematon, Wotanin riivaama, itsevaltainen), mutta kukaan ei voi syyttää häntä henkisestä laiskuudesta mitä lukemiseen tulee. Sama koskee hänen äitiään.

Masennuin lukiessani Vickyn lapsuudesta, kielten opiskelusta, kirjallisuuden harrastamisesta, historian, politiikan, taiteiden ja kulttuurin tuntemuksesta. Meidän aikanamme koulutus on painettu niin alas, että tutkintopaperit ovat kärsineet surullisen inflaation. Kolmen ällän ylioppilaita (Lukematta Läpi Lukion) piisaa kuin Vinkkilässä kissoja. Seuraavaksi tehdään yliopistoistakin "koko kansan kouluja" ja viimeistään silloin hukka meidät perii.

Rappio ja tapain turmelus sen kun leviää. Luokanopettajat kertovat koulunsa aloittavista lapsista, jotka pitää ensimmäiseksi saada tajuamaan, että heidän on istuttava paikoillaan kokonaisen tunnin ajan. Kouluissa ymmärretään, erityisopetetaan ja tukiopetetaan niin vimmatusti. Huonosti pärjääville lapsille jaellaan AHDH-, MBD-, ABC-diagnooseja runsain mitoin, mutta millaisia tuloksia kaikella tällä saadaan aikaan? Mitä viivan alle jää?

Tietysti Suomi pärjää vaikuttavalla tavalla ulkomaisissa koulututkimuksissa. PISA-tulokset ovat vakuuttavan komeita ja keskitymme lepäämään laakereillamme. Itse näkisin ongelman kaikkia länsimaita koskevana ja Suomen menestyminen vertailussa tuo lähinnä mieleen vanhan sanonnan sokeiden valtakunnan silmäpuolesta kuninkaasta. Olemme parhaimpia kehnojen joukossa ja tästäkö pitäisi iloita?

Töistä tullessaan aikuinen ihminen kokee täysin normaaliksi lösähtää sohvalle vetkuun asentoon katsomaan formuloita, tai jotain muuta lähinnä aivokuolleille suunnattua viihdettä. Antiikin Kreikassa elänyt ajatus vapaa-ajan käyttämisestä itsensä kehittämiseen on kauan sitten kuollut ja kuopattu. 

Tätä taustaa vasten Vicky, Vilhelm II ja monet muut aikalaiset näyttäytyvät puolijumalina. Vai olisiko sittenkin niin, että nämä ihmiset elivät ihmisen elämää, kun taas meidän aikanamme ihmiset tyytyvät elämään kuin naudat?

 

*) Teos on Hannah Pakulan An Uncommon Woman. The Empress Frederick. Sitä ei ole suomennettu, eikä kyllä kannata moista odottaakaan.