Jouluakin vanhempi kristillinen juhla on teofania. Luterilaisessa perinteessä puhutaan loppiaisesta. Ortodoksiselle maailmalle kyseessä on teofania, Jumalan ilmestyminen ja Herran kaste. Teofanian merkitys on siinä, että perinteen mukaan silloin ihmiskunta sai kokea kolmiyhteisen Jumalan ensimmäistä kertaa. Kastettava Jeesus edusti tietysti Poikaa, ääni taivaasta Isää ja kyyhkynen Pyhää Henkeä. Ymmärtäköön se, kellä ymmärrystä on.

Teofaniaa on vietetty jo kristinuskon alkuaikoina. Joulunvietto sen sijaan alkoi vasta 300-luvulla. Tämä vanha juhla löytyy nyt kalenterista tammikuun kuudennen päivän kohdalta.

Joulua seuraavat päivät ovat kalenterista katsottuna synkkää nähtävää. 27.12. vietetään ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen, päivää. Stefanos-parka on kuitenkin vasta lämmittelyä: 28.12. muistellaan 20 000 Nikomedian marttyyriä ja 29.12. vuorossa ovat Herodeksen surmauttamat 14 000 lapsimarttyyriä. Ilmapiiri kevenee tosiaan vasta teofaniaan valmistauduttaessa. Joulun jälkeisissä päivissä on veren maku.

Loppuvuoden tilinteko:

  • mälläsin auton (onneksi vain lievästi: parannukseksi riittivät puoliso ja pihdit) 22.12.
  • onnistuin melkein unohtamaan tulevan kuntaliitoksen: 1.1.2007. olemme mynämäkeläisiä.
  • luin ahmimalla joulupukin tuoman Neil Postmanin kirjan End of Education.
  • leivoin marttyyrien aikaan syntyneelle rengastetulleni mustikkatäytekakun ja muffinsseja.
  • sain vatsani kipeäksi syötyäni multaisia porkkanoita ja perunoita.
  • kesäpaikkamme pihan halki menivät suden jäljet: paikkakunnalle haetaan viittä kaatolupaa.