Onko hyvyys yhtä kuin pahuuden puute? Voiko se olla pelkästään näin? Yleensä puhutaan hyvistä ja pahoista ihmisistä, ihan kuin siinä välissä ei olisi mitään. Vaikka siinä  nyt sattuu olemaan koko maailma. 

Onko hyvyys ominaisuus, vai aktiivisesti suoritettua toimintaa? Jos hyvyys on ominaisuus, niin pitäisikö hyvälle toiminnalle luoda oma sanansa? (Hyväntekeväisyys on sanana paitsi rajoittunut, myös virttynyt. Siinä on ompeluseurojen, mammonankeruun ja harmaantuneiden nutturoiden hajua.) Hyvistely, hyvästely? Hyväily? Jotkut sanat vain näyttävät paremmilta uusiin merkityksiin puettuina.

Haluaisin lukea taas Simone Weilia. Kotikirjahyllystä vain ei hänen ajatuksiaan löydy. On mentävä kirjastoon pikapuoliin.