Mitä yhteistä mahtoi olla Ranskan Ludvig XIV:lla - tunnettu myös Aurinkokuninkaan nimellä - ja Venäjän Katariina II Suurella?

Ludvig XIV perusti observatorion, toimi Ranskan akatemian suojelijana, nosti suosiollaan Molièren kirjallisen maineensa kukkuloille ja lopetti lääkärikunnan lukemisen parturien joukkoon. Aurinkokuningas yhdisti Ranskan: yksittäisten maakuntien sijasta syntyi Ranska; yksi valtio, yksi kansa. Ludvig XIV loi uudet oikeusjärjestelmät sekä siviili- että rikosoikeuden puolelle. Pariisin kaupungin julkinen katuvalaistus, kaupungin jako kahteenkymmeneen kortteliin (arrondissement), Place Vendome, poliisivoimat - näistä myös kuuluu kiitos ja kumarrus Aurinkokuninkaalle.    

Katariina Suuri kävi kirjeenvaihtoa aikansa hengen jättiläisten Voltairen ja Diderotin kanssa, perusti kouluja aatelisnaisille, kätilöille, kansalle ja orpolapsille. Katariina II:n lakikokoelma korvasi vanhan, barbaarisen ja julman lakijärjestelmän ja perustui valistuksen ajan ideaaleihin. Haparoiva ensiaskel kohti edustuksellista parlamentarismia otettiin suuren valiokunnan muodossa. Eremitaasin luominen lasketaan myös Katariina Suuren ansioihin: hän oli innokas taiteenharrastaja, joka keräili taidetta ympäri Eurooppaa.

Kumpikin hallitsija oli suuntautunut kulttuuriharrastuksiin. Ranskan Aurinkokuningas nautti teatterista ja baletista. Venäjän Katariina luki ahneesti kaikkea mahdollista aina antiikista valistukseen. Kumpikin oli ennakkoluuloton ja fyysisesti rohkea: Ludvig antoi lääkärin tehdä vaikean leikkauksen itselleen ja Katariinan esimerkki rohkaisi monet Venäjällä ottamaan isorokkorokotteen. Kumpikin oli seksuaalisesti aktiivinen ja vapaamielinen: Ludvig XIV:lla oli komea rimssu rakastajattaria, joiden joukkoon kuuluivat Vaujoursin herttuatar Louise de La Valliere, Montespanin markiisitar Athenais de Rochechouart de Mortemart ja Anne de Rohan-Chabot, Soubisen prinsessa. Katariinan rakastettuihin kuuluivat kreivi Sergei Saltykov - jonka on otaksuttu olevan Paavali I:n isä -, Grigori Orlov, Stanislaus Poniatowski ja Grigori Potemkin.

Kumpikin suuntasi katseensa kohti Kauko-Itää: molempia hallitsijoita kiinnosti kaupankäynti Kiinan kanssa. Ludvig XIV:n aikana eräs perinne murtui: kaupankäyntiä ei enää koettu sopimattomaksi siniverisen aatelisen arvolle. Mies saattoi säilyttää aatelisarvonsa huolimatta vulgaarista kiinnostuksesta kauppaa kohtaan.  

Ja vielä eräs asia: kumpikin hallitsija oli suvaitsevainen ja haali kansalleen ammattilaisia ja osaajia maansa rajojen ulkopuolelta. Tämä on tärkeää: Ludvig XIV:n teollistamispyrkimykset saivat hänet hankkimaan Ranskaan lasinpuhaltajia Italiasta, tervanpolttajia pohjoismaista, kultaseppiä Englannista ja pitsinnyplääjiä Italiasta. Vierailta mailta tulleet saivat rahallista korvausta ja heidän integroitumistaan pyrittiin helpottamaan. Esimerkiksi avioitumista ja perheen perustamista tuettiin. Katariina II oli itse muukalainen Venäjällä, syntyjään saksalainen Anhalt-Zerbstin prinsessa*, ja venäläistymisestään huolimatta hän ei pelännyt hankkia Venäjälle saksalaisia viljelijöitä viljelemään Volgan varsia ja Ukrainan maita. Tulokkaat saivat korottoman asuntolainan kymmeneksi vuodeksi, vapautuksen asepalveluksesta ja kolmenkymmenen vuoden mittaisen verovapauden. Lisäksi hän hankki maahansa arkkitehtejä, hammaslääkäreitä, lääkäreitä, arkkitehtejä ja insinöörejä ympäri Eurooppaa.

Mitä tästä voidaan oppia? 1) Maa kuin maa tukehtuu ilman vieraita vaikutteita. 2) Tulokkaat voivat olla arvokas lisä uudelle kotimaalleen. 3) Ammattilaisia ei kuitenkaan saa siirtymään sijoiltaan ilman tiettyjä etuisuuksia: sekä Ludvig että Katariina tarjosivat siirtolaisille rahaa ja veroetuja. Kukaan ei nimittäin jätä omaa maataan vaihtaakseen sen vieraaseen maahan ja huonompiin elinolosuhteisiin. Seisova vesi todellakin alkaa haista: eri kulttuurien sulatusuunit sen sijaan eivät haise, vaan tuottavat arvokasta metallia. Tästä voitaisiin ottaa oppia myös Suomessa.

Katariina Suuri ja Aurinkokuningas omistivat vielä yhden yhteisen piirteen: kumpikin oli itsevaltias, mutta ei liian pöyhkeä ollakseen nauramatta itselleen. Katariina ei pahastunut jouduttuaan imitaation kohteeksi ja Ludvig nauroi erään marsalkkansa arvosteltua hänen kirjoittamaansa runoa kelvottomaksi. Milläköhän saisi samanlaista kepeyttä ja ilomieltä suomalaisiin ruttuotsaisiin poliitikkoihin?

 

*) Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofia Frederika Augusta venäläistyi tosiaankin sataprosenttisesti: hän vaihtoi koko nimensä: ortodoksiseen kirkkoon liittämisen jälkeen hänet tultiin tuntemaan Jekaterina Aleksejevnan nimellä. Uskontonsa hän vaihtoi luterilaisesta ortodoksiseen vastoin isänsä tahtoa. Patronyymissä ei myöskään näy jälkeäkään isän nimestä Kristian Augustista.