Ortodoksisessa kirkossa tämä päivä on omistettu apostoli ja evankelista Matteukselle. Jatketaan siis ihan muodon vuoksi hengellisissä sfääreissä, mutta tällä kertaa luterilaisella puolella.

Helsingin seurakuntayhtymä on vyöttänyt itsensä taisteluun kirkosta eroamista vastaan. Nuoria aikuisia yritetään kosiskella usko, toivo, rakkaus-kampanjalla. Kampanjan on kalliilla rahalla työstänyt ihka oikea, trendikkäimmistä trendikkäin Mainostoimisto. Nyt sitten saa jokainen tykönään pohtia menivätkö rahat hyvään tarkoitukseen. Minusta eivät.

Mainosten itseironia on väkinäistä ja ylilyövää. Pahimmissa paikoissa tulee mieleen murrosikäisten harrastama yläastehuumori. Tässä sorrutaan nuorten aikuisten, 18-30-vuotiaiden ihmisten, karkeaan aliarvioimiseen. Yritetään vimmatusti antaa ymmärtää, etteivät uskovat ole stereotyypin mukaisia partapettereitä akustisine kitaroineen ja tyhmine uskisslangeineen*, mutta stereotyypin vastapainoksi ei myöskään anneta mitään konkreettista, todenmukaisempaa kuvaa. Tätä puberteettihuumoria paremmin olisi toiminut vaikka lihaa ja verta olevan seurakunta-aktiivin esittely. Nyt tiedämme nimittäin vain sen, mitä uskovat eivät ole, mutta emme edelleenkään tiedä mitä ja keitä he ovat.    

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta tuohon kampanjaan menneelle rahalle olisi varmaan ollut muitakin käyttömahdollisuuksia. Toisaalta pakkohan oli kai jotakin tehdä, kun viime vuonna Helsingin seurakuntayhtymästä erosi yli 40 000 seurakuntalaista.

Nyt sitten vain odottelemme kampanjan tuloksia henkeä pidätellen. Vähenevätkö kirkosta eroamiset? Palaavatko kadonneet lampaat? 

Ei ole karkkia kääreeseen katsominen

Joskus näkee yritysten tekevän mainostempauksia makeisilla. Fazerin marianne-karkkeja tai sinisiä konvehteja  kääritään firman logolla varustettuun käärepaperiin. Näitä naamioituja nameja jaellaan asiakkaille ilmaiseksi. Eivät ne silti ketään petä: marianne on yhä marianne, vaikka käärepaperi olisi vihreä. Fazerin sininen on Fazerin sinistä, vaikka käärepaperi olisi hopeinen. Marianneja inhoavat eivät karkista innostu vain erilaisen käärepaperin vuoksi. Fazerin sinistä karttava ei ala pitää sitä suosikkisuklaanaan vihreän käärepaperin takia. Sisältö ratkaisee.

Näin on myös uskonasioiden laita. Jos sisältö maistuu ihmisistä puulta, niin asia ei parane kietaisemalla se somaan muotiväriseen käärepaperiin. Ongelma ratkeaisi vain itse sisältöä muuttamalla ja sille tielle taas ei voi lähteä. Ja voisiko olla niin, ettei vika olisikaan sisällössä, vaan ihmisissä? Ihmisissä, jotka eivät vaivaudu ottamaan näistä asioista selvää, vaan pitävät mieluummin ennakkoluulonsa ja oletuksensa sisällön luonteesta. Sisältö, karkin maku, pitäisi tuntea ennen kuin sen hylkää tai hyväksyy. Minusta monet hylkääjät eivät sitä tunne, eivätkä edes haluakaan. Tätä tilannetta ei nyt meneillään oleva kampanja paranna.

*) Uskisslangi koostuu nolostuttavista nimityksistä, kuten esimerkiksi Jesse ja Jumpe.