Korkea ikäni estää onneksi vajoamasta totaaliseen raivoon ja tyytymättömyyteen jonkun niin merkityksettömän asian kuin politiikan vuoksi. Mutta ihmettelen, kummastelen ja hämmästelen silti. Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva ovat tuttuja nimiä jo varhaisesta lapsuudestani. Ja minä sentään olen jo hyvää vauhtia liittymässä keski-ikäisten klubiin.

Mihin hallitus pyrkii näillä poliittisilla ylösnousemuksilla? Hallituspuolueita äänestäneet nuoret aikuiset ovat ainakin takuuvarmasti pettyneitä ja ymmällään. Radiossa spekuloitiin keskustan pyrkivän kokeneilla ministerivalinnoilla tasapainottamaan kokoomuslaisten saamia "vahvoja salkkuja", mutta onkohan tämä toimiva taktiikka? Millä ihmeen tavalla Väyrysen ministeriys "tasapainottaa" yhtään mitään? Pikemminkin horjuttaa, sen verran kiistanalainen ja ristiriitaisia mielikuvia herättävä poliitikko hän on.

Jos keskustalaiset selittelevät ratkaisuaan tasapainotusteorialla, niin mikähän mahtaa olla kokoomuslaisten tekosyy Ilkka Kanervan kaivamiselle kaapista?

Poliitikoissakin pitäisi olla parasta ennen-leima. Ihmiset eivät muuten tunnu käsittävän, että ei ministerejä sentään pitäisi museosta hakea.

Iloisia uutisia:

Vierailin ystäväni luona Salossa. Nokian läsnäolo tuntuu ja näkyy vahvana kaupunkikuvassa: paljon nuoria, aktiivisia ihmisiä joka puolella. Terassikautta emme vielä päässeet avaamaan, sen verran kylmä sää sentään oli.