Loppiaisesta on perinteisesti katsottu alkavan härkä- tai selkäviikot. Joulun juhlallisuudet ovat ohi ja ainakin varhaisempina aikoina se tiesi myös herkuttelun loppua. Reikäleipä sai korvata mehevät kinkut. 

Kinkut, porsaat - tästäpä sujuvasti päästään tiedemaailman uutisiin. Geenirintamalla tapahtuu: hehkuvat porsaat pystyvät siirtämään geenimuuntelulla saamansa hehkuominaisuudet myös poikasilleen. Ultraviolettivalossa voidaan tätäkin ihmettä tarkastella: vihreänä hohtavat luojanluoman kärsä ja korvannipukat. Merkillisyydestä ovat vastuussa kiinalaiset tutkijat. Tästä saadaan lisää puhtia aikeelle valjastaa porsaat tuottamaan ihmisten varaosia. Elämä on kuin tieteisromaania näinä päivinä.

Viime vuonna Etelä-Koreassa kloonattiin punaisina hehkuvia kissoja. Tämänkin piti kai merkitä jotakin suurta edistysaskelta, tosin hiukan epäselväksi jäi mitä ja millaista. Seuraavaksi voisi olla hyvä idea geenimuunnella joku tutkija sarvipäiseksi ja sorkkajalkaiseksi.

Es ist mir Wurst

Luin vähän aikaa sitten Esko Valtaojan Ihmeitä: kävelyretkiä kaikkeuteen. Nautin Valtaojan tuotoksista: hän on lukenut ihminen ja osaa ilmaista itseään nautittavan taidokkaasti. Maailmankuvamme tosin taitavat olla aika erilaisetkin paikoitellen, mutta mitäpä siitä. Mahtuuhan tähän maailmaan kaikenlaista, monenlaisia kuvia ja käsityksiä.

Valtaoja esitti nokkelan vertauksen ihmisen elämästä tässä aika-avaruudessa. Se täytyy saada tallennetuksi tänne unohduskirjaan: elämäni on kuin meetwurstipötkö pöydällä. Siitä tajuan vain siivun kerrallaan, vaikka se on siinä kokonaisena, olemassa olevana. Se makkarapötkö on maailmanviivani. Huominen on olemassa, se on seuraava viipale pötköstä. Minä en sitä tajua tai tunne, mutta se on.

Miksi emme oikeastaan voi tajuta kuin kolme ulottuvuutta? Olisi varmasti kiehtovaa - tai pelottavaa - ymmärtää useampia. Näitä asioita miettiessä lumoutuu. Ei voi vain elää tätä elämää (meetwurstin siivua) ja maksaa laskuja, vaan on pakko pysähtyä ja sitä herää kaiken, aivan kaiken, ihmeellisyyteen. Ihminen ymmärtää niin paljon, mutta sittenkin niin vähän. Me olemme niin suunnattoman paljon, mutta samaan aikaan niin kovin vähän.