Tämä päivän vietin lukien Robert Brantbergin kirjoittamaa kirjaa Korpikenraali: Rukajärven komentajan ja erämiehen Erkki Raappanan elämänkerta. Brantberg on tuottelias kirjailija, jonka kynästä ovat lähtöisin myös Adolf Ehrnroothin, Kaarlo Heiskasen ja Mannerheimin elämänkerrat. Annan niille arvon sujuvina ja mukaansa tempaavina, välillä suorastaan romaanimaisen vauhdikkaassa tyylilajissa kirjoitettuina kirjoina. Itse tosin jäin tässäkin opuksessa kaipaamaan jonkinlaisia ala- tai loppuviitteitä, joista olisi käynyt ilmi kirjassa siteerattujen keskustelujen lähteet. Ihan vain mielenkiinnon ja periaatteen vuoksi.

Sotahistoriaa tuntevat sijoittavat Raappanan jatkosodan tapahtumiin Rukajärven suunnalle. Tämä on aivan oikein, mutta jo ennen Rukajärveä ja Ilomantsin suurta torjuntavoittoa korpikenraalilla oli takanaan yli kahdenkymmenen vuoden sotilasura.

Oulun klassillisen lyseon yläluokkalainen Erkki Raappana vaihtoi tammikuussa 1916 koulunpenkin Ausbildungstruppe Lockstedtin toiseen komppaniaan. Raappanan seurana oli toinenkin pohjois-pohjanmaalainen: Verner August Viklund (myöhemmin Viikla), joka sattumoisin oli isänpuoleisen isoäitini serkku. Sekä Raappana että Viklund palvelivat menestyksekkäästi ja maailmaa nähden: sotilasuran ensi askeleisiin tuovat eksotiikkaa Kuurinmaan - saksalaisten Itä-Preussin - vanhojen kulttuurikaupunkien Mitaun ja Libaun nimet.

Sisällissodan jälkeen jääkärikapteeni siirtyi suojeluskuntien päällystökoulun johtajaksi Hämeenlinnaan. 1920-luvulla nuoren itsenäisen valtion upseeria tarvittiin taas Joensuun rajavartioston komentajana. Miehellä oli mahdollisuus tarkkailla Suomen maanpuolustusta laajasta vinkkelistä ja samalla vaalia erämiesperinteitä metsästäen ja kalastaen. Luonnossa liikkuminen ja pohjoisen ilmasto-olojen tunteminen omassa nahassa ehkä toivat mieleen uusia ideoita: Raappana otti ensimmäisenä käyttöön ahkion ja telttakamiinan, joista ainakin jälkimmäinen apuväline tuntuu näin vilukissan näkökulmasta katsottuna siunaukselliselta.

Jatkosodassa Mannerheim-ristin ritariksi yltänyt Raappana onnistui saavuttamaan Ilomantsissa suuren torjuntavoiton lyömällä kaksi hyökkäävää puna-armeijan divisioonaa. Raappanan tappiot kaatuneina, haavoittuneina, vankeina ja kadonneina kohosivat yhteensä noin 2500 mieheen. Näistä kaatuneita oli lähes 400. Vertailun vuoksi sanottakoon vastapuolen tappioiden olleen yli kaksi kertaa suuremmat.  

Kerettiläiseltä kuulostamisen uhallakin totean Raappanan uran alkuvaiheiden olleen omasta näkökulmastani melkeinpä mielenkiintoisempaa luettavaa kuin sinänsä legendaaristen jatkosotasaavutusten kertaaminen. Olen viime aikoina ollut kiinnostunut ensimmäisestä maailmansodasta ja jääkärien vaiheet kytkeytyvät omana pienenä lenkkinään historian suureen ketjuun: mainittakoon nyt esimerkiksi suomalaisten kurssin johtajan, majuri Maximilian Bayerin, kaatuminen myöhemmin Verdunin rintamalla.