Huhtiniemen hautojen otaksutaan nyt kuuluvan aikaa sitten unohtuneeseen ortodoksiseen hautausmaahan. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Muistan lapsuudesta Hubertusseuran tallien lähettyvillä olleen alueen, jossa hautakivet olivat jo puolittain palanneet maaäidin povelle ja sammal peittänyt niissä lukevat nimet. Tarkkasilmäinen saattoi ehkä erottaa niissä venäläisiä nimiä, kyrillisiä kirjaimia ja etäisiä vuosilukuja.

Nykyisin varuskunta-alueella ei enää ole ratsastustallia (Hubertusseura löysi ratsastuskoululleen uuden kodin raviradan lähettyviltä) ja veikkaisin kyseisen hautausmaankin olevan vielä unohdetumpi kuin minun lapsuudessani. Ehkä joskus viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä joku lyö lapion maahan sillä alueella ja hämmästyy löytäessään vainajia. Ja taas alkaa alusta tämä, mitä nyt olemme käyneet läpi. Keitä, miten, miksi?

"Ikuista valkeutta heijastavan kynttilän tavoin.."

Tänään on pyhäinpäivä. Ortodoksisessa kirkossa muistetaan Karjalan pyhittäjäisiä ja valistajia. Puolisoni vietti juhlapäivää viemällä peuralta hengen. Peura oli ollut urospuolinen. Nyt se on parisenkymmentä kiloa lihaa ja luuta. Aine ei katoa - se vain muuttaa muotoaan.