Katsoin Viettelysten vaunua. Rakastan sitä elokuvaa. Niin, luultavasti kaikista sellaisista syistä, joista ei pitäisi. Mutta silti.

Kuinka outoa ja samalla sopivaa onkaan Vivien Leigh esittämässä Blanche DuBoisia. Kaikki varmasti yhdistävät Vivien Leigh'n ensimmäisenä hänen rooliinsa Scarlett O'Harana Tuulen viemässä. Näyttelijätär on kuitenkin tehnyt paljon muutakin. Hän on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja niittänyt laakereita myös teatterilavalla klassisissa rooleissa.

Blanche DuBois on kuin epäonninen Scarlett. Sulkasatoinen, haalistunut ja nuhjuinen etelän kaunotar. Ikäänsä salaileva, strassit timanttien korvikkeena. Liian kalliit elämäntavat, liian pienet tulot. Liian haaveellinen liian kovaan maailmaan. Liian-kaikkea. Blanche on lisäksi Langennut Nainen: plantaasinomistajien jälkeläinen, joka on vajonnut syvälle irtosuhteisiin ja alkoholiin. Menneisyydelle uskollisena hän pyrkii peittämään riippuvaisuutensa vanhojen aikojen tavoilla ja verhoamalla kovan totuuden pehmoisiin kuvitelmiin.

Sisar Stella on jo enemmän lihaa kuin unelmia. Hiukan lihonut, hiukan vulgarisoitunut, hiukan periksi antanut. Hiukan-nainen. Kahden maailman välissä, sisarensa ja miehensä välissä. Raskaana, lähestyvän syntymän sitein sidottuna mieheensä.

Voisiko onnettomuutta välttää Stellan miehen, kovan, eläimellisen ja arkisen Stanley Kowalskin (Marlon Brando), kohdatessa Blanchen? Tuskinpa vain. Törmäys on väistämätön. Kaksi erilaista elämäntapaa, kaksi erilaista ihmistä törmää, eikä siitä voi selvitä ehjänä kuin yksi. Raaka liha ja romantiikka eivät voi elää rauhassa rinnakkain.