Syysflunssa on saapunut vieraaksemme. Pää on kuin pumpulia täysi, ei kulje ajatus. Onneksi voi sentään lohduttautua hyvillä kirjoilla.

Tänä kesänä olen kahlannut läpi Anu Kaipaisen tuotantoa. Sehän sopii minulle, karjalaisuuden rakastajalle. Aloitin Kaipaisen evakkoromaaneista ja jatkoin kansanrunon maailmaan. Tällä hetkellä menossa on Larin Paraskesta kertova Poimisin heliät hiekat. Ennen tätä tarinaa luin Mateli Kuivalattaresta, Kantelettaren muusasta, kertovan Kuin on pitkät pilven rannat. Kummassakin kirjassa kuvataan suorastaan itkettävää köyhyyttä, mutta myös riemastuttavaa sanan ja laulun lentoa, uljasta taistelua vaikeuksia vastaan, naurua kyynelten keskellä.

Kalevalainen kieli on oudon tarttuvaa. Huomaan itsekin ajoittain puhuvani - ja kirjoittavani - sillä nuotilla. Kansanrunot ovat varmasti aikoinaan olleet kuin tarttuva tauti. Joku vie laulun vieraaseen kylään, joku toinen ei saa sitä mielestään, muokkaa vähän ja oman muistinsa mukaan vie runon taas eteenpäin. Aina vain useampi saa tartunnan ja runo leviää.  

Baletti-inventaario

Ennen sairasvuoteelle käymistäni tein baletti-inventaarion. Tulos: kaksi paria tossuja (yhdet mustat, yhdet vaaleanpunaiset), pinkit ja harmaat säärystimet, musta leotardi. Shortseja, toppeja, trikoita.

860601.jpg