Vanhoja suomalaisia elokuvia katsoessa tuntuu usein siltä, kuin joku asia häiritsisi ja olisi väärin. Siinä maailmassa, siinä koko kuvastossa on jotakin perustavanlaatuisesti erilaista kuin meidän aikamme elokuvissa. Syyn tähän epämääräiseen tunteeseen tajusin äskettäin: on yksinkertaisesti omituista nähdä normaalipainoisia naisia televisiossa. On kyllä huikea ero esimerkiksi Regina Linnanheimon ja vaikkapa Irina Björklundin, tai Anna-Leena Härkösen välillä.  

Jos sivilisaatio romahtaisi huomenna..

.. niin tätä jäisin kaipaamaan: juoksevaa Sunnuntaita. Kuullessani ensimmäistä kertaa tästä uudesta tuotteesta olin varma, ettei meille sitä tuotaisi. Se tuntui niin järjettömältä, laiskan ihmisen päiväunelta. Kuka muka on niin kiireinen, ettei ehdi sulattaa rasvaa mikrossa tai liedellä? Kerran ostin sitten minäkin tätä Sunnuntaita, koska eräässä leivontaohjeessa kehotettiin käyttämään juuri sitä. Kokeilusta asti olen ollut koukussa. On se vain niin käytännöllinen keksintö. Ja monikäyttöinen. Haikeudella sitä muistelisi, jos joutuisi sivilisaatioromahduksen jälkeen hankkimaan voinsa perinteiseen tyyliin: etsimään lehmän, lypsämään sen, tuottamaan käsin koko muodonmuutosprosessin maidosta kermaksi ja kermasta voiksi.