Tänä päivänä ortodoksinen kirkko on perinteisesti muistellut vanhurskasta Jobia. Päivä on toukokuun kuudes - sattumaltako vai miksi lie, mutta päivä on myös Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n syntymäpäivä. Tiedetään Nikolai II:n viitanneen ainakin kerran syntyneensä paljon kärsineen Jobin päivänä. Näin hän teki jo ennen vallankumousta, selitti syntyneensä onnettomuuteen.

Ikivanha ja aina yhtä kipeä kysymys: miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita? Miksi maailmassa on kärsimystä? Job jää selkeää vastausta vaille, ja niin taitavat jäädä tämän päivän kysyjätkin. Leibniz muistaakseni vastasi teodikean ongelmaan selittämällä pahan johtuvan maailman äärellisyydestä. Äärellisten olentojen äärelliseen maailmaanhan ei voi kuulua mikään Jumalan täydellisyys, vaan se on rajoittunut. Rajoittuneisuudestaan johtuen maailma siis sisältää metafyysisen pahan ja siveellisen pahan. Metafyysisestä pahasta katsoo Leibniz johtuvaksi kärsimyksen (fyysisen pahuuden) ja siveellisestä pahasta synnin.

Kuulostaako sofismilta, rikkiviisaudelta, kiertelyltä? Olisiko ollut parempi, jos Leibniz olisi suosiolla pysytellyt matematiikan ja monadien parissa? No niin, jokainen voi tietysti mielessään yrittää keksiä parempaa selitystä.

Kiehtova kielemme

Parasiitti ja paratiisi ovat sanoina niin lähellä toisiaan. Helposti ne menisivät kiireessä sekaisin suussa. Iloinen on loinen + i. Onko sillä merkitystä?