Meidän joulumme koostuu kynttilänvalosta, Bachista, tietokonelakosta*, hyvästä ruoasta, punaviinistä ja mielenrauhasta. Joulun edetessä tunnelma muuttuu: on jokavuotisten kirjaorgiain aika! Meillä joulupukki tuo paljon luettavia lahjoja ja niihin on luonnollisestikin heti käytävä käsiksi.

Minä kirjatoukka olen jo kaikki lahjakirjani ennättänyt lukea, paitsi yksi on vielä hiukan kesken. Säästin viimeiseksi Giles MacDonoghin kirjoittaman The last Kaiser: the life of Wilhelm II. Nimestä voi jo päätellä kyseessä olevan Saksan viimeisen keisarin elämänkerran. MacDonoghin näkemykset muodostavat kiinnostavan kontrastin Hannah Pakulan keisarin äidistä kirjoittaman elämänkertateoksen An Uncommon Woman kanssa. Pakula korostaa keisarin äidin yritystä pysyä lojaalina syntymämaa Englannille ja uudelle kotimaalle Preussille. MacDonoghin käsityksen mukaan keisarin äiti inhosi kaikkea preussilaista, eikä koskaan yrittänytkään olla mitään muuta kuin englantilainen prinsessa. Pakula näkee keisarin vanhempien avioliiton tasa-arvoisena rakkausliittona. MacDonoghin mukaan liitossa ei ollut mitään tasa-arvoista: keisarin äiti oli mieheensä verrattuna ylivertaisen älykäs ja hän manipuloi miestään mennen tullen.

Pakulan näkemys tilanteesta on englantilaissävytteinen, MacDonoghin arvioissa taas on nähtävissä preussilaisia vivahteita. Bismarck olisi voinut allekirjoittaa monia MacDonoghin teesejä, mikä ei tietenkään tee niistä välttämättä vääriä.

Mikä Vilhelm II sitten oli? Oliko hän Omen-elokuvista tuttu lapsihirviö, Pakulan psyykkisesti sairas, suuruudenhullu ja vallanhimoinen hourija? Eräänlainen kruunupäinen Damien, vaihdokas kuninkaallisessa kehdossa? MacDonoghin keisari puolestaan on liian vaativien vanhempien lapsi, joka ei koskaan onnistu tyydyttämään vanhempiensa massiivisia odotuksia (tosin MacDonoghkaan ei sulje pois synnytyksessä mahdollisesti saatua lievää aivovauriota ja/tai psyykkistä sairautta).

Totuus taitaa taas kerran olla jossakin mustan ja valkoisen välissä. Värien kirjo on laaja, siellä on paljon tilaa. Ehkä Vilhelm II sai vaikeassa perätilasynnytyksessä aivovaurion. Ehkä hänen vanhempansa olivat liian vaativaisia. Ehkä kaikki se on totta ja sitten vielä lisää. Ehkä Pakula ja MacDonogh ovat molemmat oikeassa ja väärässä.

Historian kirjoittavat aina voittajat: Vilhelm II:n monien noteeraama viehätysvoima, äly ja pystyvyys ovat aikaa sitten kadonneet historian alaviitteiksi. Historia ei ole objektiivista, vaan se kirjoitetaan voittajan kynällä, musteena poliittisen korrektiuden sopivainen laivastonsini.

*) Meillä tietokonelakko kestää perinteisesti 24.12.-26.12.