Joskus useampi vuosi sitten katsoin televisiosta dokumentin, jossa kirjailija Norman Mailer sauhusi muovia vastaan. Hän käsitteli asiaa kiehtovasti ja muistan olleeni aivan samaa mieltä muovin kosketuksen karmeudesta. Eihän se tunnu käsiin hyvältä, sehän on selvä.

Tänään aloin kuitenkin miettiä muovin suhdetta tasa-arvoon. Muovi - muiden huokeiden ja helppojen materiaalien ohella - mahdollistaa aiemmin harvinaisina pidettyjen esineiden massatuotannon. Tuo massatuotanto taas tekee vähävaraisellekin mahdolliseksi hankkia esineitä, jotka aiemmin olivat hänelle saavuttamattomia.

Muoviset puutarhakalusteet ovat yksi esimerkki. Kaikkialla niitä näkee: yllättävän aistikkaan muotoisia pikkupöytiä ja tuoleja, joita voi ostaa murto-osalla puisten kalusteiden hinnasta. Terassiravintolatkin suosivat niitä, tai ainakin näin silmäni ovat havainneet kaupungilla liikkuessani.

Keittiön kulhot ja pakasterasiat ovat muovia. Ne ovat kevyitä, kestäviä, halpoja ja värikkäitä. Kuinkahan monta lasista tai savista säilytys- tai ruoanlaittoastiaa ihmisillä olisi mahdollisuus hankkia?

Kammat, harjat, puhelimet, kamerat, salkut, käsilaukut, haravat, huonekalut, korut.. vaikea oikeastaan nähdä sellaista elämään kuuluvaa osa-aluetta, jonne muovi ei olisi tunkeutunut. Muovilla ei enää edes ole sitä halpahintaisen ja mauttoman leimaa, jota se vielä joskus sukupolvi sitten kantoi. Muovi kuuluu arkeen ja juhlaan, sille ei nyrpistetä nenää. Se on niin tavallista, että siitä on melkeinpä tullut huomaamatonta - läpinäkyvää.  

Kahden naisen käsilaukuista voi löytää samat tavarat. Kampa ja meikkipussi löytyvät ainakin naiselta kuin naiselta. Mutta voiko toisen naisen kamman perusteella luokitella hänet harvoihin ja valittuihin kuuluvaksi? Tuskinpa vain. Ja se juuri on muovin vallankumous. Kahdesta käsilaukusta löytyvät samanlaiset vaaleanpunaiset muovikammat kertovat omanlaisestaan tasa-arvosta, olipa lompakossa platinainen muoviraha tai ihan tavallinen visa.

Voisin kirjoittaa paljonkin siitä, kuinka kalliista tuli halpaa ja päinvastoin. Kuinka ruotsalainen prinsessa nähdään H&M:n mekossa ja kuinka äkkirikkaat suosivat vuittonia ja pradaa. Tyylin ikoneja eivät enää ole vain glamouria tihkuvat ansiokkaat leidit, vaan 15-vuotiaat mallitytöt Ukrainasta ja Puolasta. Muotilehdissä ei ole vain kuvia huippusuunnittelijoiden luomuksista, vaan samanlaisella hartaudella selostetaan backstagemuotia, jonka luovat mallit itse. Se taas voi koostua halpisvaateketjun paitapuserosta, kirpputorifarkuista ja superkalliista käsilaukusta. Kokonaisuuden kruunaa supermarketista ostettu koristekukka hiuksissa. Muovinen, tietysti.