Eva Braun kummittelee yhä mielessäni. On vaikea uskoa sitä päiväkirjaa aidoksi tuotokseksi. Hitlerin elämänkumppani ei minusta anna vaikutelmaa itsestään päiväkirjan pitäjänä. Päiväkirjan pitäminen (vaikka vaatimattomassakin mittakaavassa) edellyttää kykyä jäsentää ajattelua ja tapahtumia kirjallisesti. Se edellyttää myös halua  tällaiseen jäsentämiseen: motivoitumista konkreettisesta abstraktiin, toiminnasta deskriptioon.

Minusta Eva Braun ei monien aikalaiskuvausten perusteella vaikuta tällaiselta ihmiseltä. Monet - esimerkiksi Hitlerin sihteerinä toiminut Traudl Junge - kuvaavat Braunia ensisijaisesti urheilullisena, fyysiseen toimintaan suuntautuneena ulkoilmaihmisenä. Hänen koulutuksensa oli pintapuolinen, eikä hänen persoonaansa pidetty erityisen vaikuttavana.

Magda Goebbelshän oli Kolmannen valtakunnan  "ensimmäinen nainen", vaikkei Hitlerin kanssa avioitunutkaan, vaan tämän aseenkantajan. Juuri propagandaministerin kaunis vaimo esiteltiin ulkomaisille arvovieraille, hän edusti Hitlerin seurassa ja antoi kasvot natsien naisihanteelle. Eva Braun pidettiin syrjässä suuresta kuviosta. Magda Goebbelsillä oli julkiseen rooliin sopivampi tausta ja persoona. Rouva Goebbelsiä saattaisin pitääkin päiväkirjailijana, olihan hänen luonteessaan selviä taipumuksia abstraktimpaan pohdiskeluun ja älylliseen kiinnostukseen esimerkiksi buddhalaisuutta kohtaan.

Oletettu Eva Braunin päiväkirja ei ole päivästä päivään etenevää kerrontaa ja se puolestaan tekee siitä epäsäännöllisyydessään uskottavamman. Eva Braun ei kuitenkaan vaikuta minusta ihmiseltä, joka osaisi edes tavata von Clausewitzin nimen oikein, saati sitten viitata häneen päiväkirjassaan. Tapa tallettaa Hitlerin puheet sanatarkasti on myös outo, merkillinen, epäilyttävä. Ensinnäkin se vaatisi hyvin huomattavaa muistia ja lisäksi suunnattomasti viitseliäisyyttä.

Kolmas valtakunta voi olla tomua ja tuhkaa - -

.. mutta tässä nykyisessä valtakunnassa vain täytyy elää ja sinnitellä. Kävin tänään eräässä kaupassa etsimässä rasiaa. Säilytysrasiaa siis, sopivaa vaikkapa postimerkkien säilyttämiselle. Löysinkin sellaisen. Se oli raidallinen, pinkkejä ja muita kirkkaita raitoja - iloinen näky. Kassalle oli jonoa. Odotin pari minuuttia ja sitten lähdin äärimmäisen turhautuneena pois. Sinne jäi rasia, en sitten sitä ostanut. Jälkeenpäin harmitti. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä.