Tein blogilöydön: vihainen nainen burqassa. Kyseessä on suomalaisen, islamiin kääntyneen naisen kokemuksia elämästä hunnun takana täällä tuhansien järvien maassa.

Jokunen vuosi sitten olin liikkeellä räntäsateisena talvipäivänä. Pyörin Turun keskustassa ja suojatakseni kampaustani siirsin kaulahuivin pään peitoksi. Sattumalta päälläni oli sinä päivänä pitkä, musta ja löysä villakangastakki. Kuvittelinkohan vain, vai sainko tosiaan osakseni karsaita katseita? Siltä ainakin tuntui.

Huivi on kuulunut aina näihin päiviin asti osana naisen vaatevarastoa. Kaulassa sen voi toki nähdä tänäänkin, mutta päässäkin sen on voinut havaita, ainakin jos on maaseudulla aikaansa viettänyt. Minun ikäpolveni ihmiset ovat varmasti nähneet vanhoja naisia esiliinoineen ja huiveineen. Huivi siis on koettu neutraalina, arkisenakin vaatekappaleena, suomalaiseen kulttuuriin kuuluvana vaatekappaleena.

Nykyisin mielikuvat huivipäisistä naisista tuskin tuovat mieleen maaseudun mansikkapaikkoja, vaan islamin, talibanit ja al-qaidat. Jokin aika sitten luin style.com-sivustolta, että muotimaailman catwalkeille on ilmestynyt "babushka"-huivi. Saammepa nähdä leviääkö mummohuivi haute couturesta katumuotiin? Ja jos niin käy, niin muuttaako se asenteita huivia ja huivipäisiä naisia kohtaan?

Onnellista perhe-elämää

Vierailimme tänään onnellisen nelihenkisen perheen luona. Kaksi ihmistä ja kaksi koiraa! Koirat olivat syötävän söpöjä ja suorastaan enkelimäisiä käytökseltään (siipiä ei sentään selästä kasvanut). Omituista olla koiraperheessä, jossa koirat eivät kerjää kahvipöydästä mitään! Voin valehtelematta sanoa, että en ole sellaista ennen kokenut.