Ihmettelen ihmisten matkustusvimmaa. Intoa sulloa itsensä lentokoneisiin, joissa tilaa on kuin sardiinilla purkissa, ja lentää monta tuntia kokemaan.. -Niin, mitä? Ehkä olen vanha hapannaama, kun en ymmärrä.

Tietysti matkustaminen on hyvä juttu siinä mielessä, että matkatoimistojen väki pysyy leivänsyrjässä kiinni ja turistikohteet nettoavat myös mukavasti. Mutta mitä itse matkailija siitä saa? Elämyksiä?

Elämys on sana, jota inhoan ehkä eniten kauniissa kielessämme. Miksi elämä ei riitä, miksi pitää olla elämyksiä? Mikä tekee elämyksestä paremman kuin elämä? Millaiselle ihmiselle elämä itsessään ei ole elämys?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Itse kyllästyin jo vuosia sitten pakkaamaan ja purkamaan matkalaukkuani. Istumaan tylsistyneenä lentokentillä kuulutukset korvissa soiden. Miettimään mitä tällä kertaa olen unohtanut pakata mukaan. En koe mitään tarvetta matkustaa, ellei ole ihan pakko. Tietysti jos luvassa olisi jotain todella, todella erikoista - sitten ehkä. Ehkä.*

Maailmasta on tullut yksi suuri McDonalds. Kaikkialta löydät kaiken sen, mitä kotonasikin on. Ja toisinpäin. Joka maassa nuoriso katselee MTV:n musiikkivideoita ja ostaa samat levyt musiikkikaupasta. Kyökkienglantia on mahdotonta paeta: sitä kuulee, lukee ja näkee kaikkialla. Samat televisiosarjat koukuttavat meidät ja samat muotilehdet valistavat meidät. Luemme samat bestsellerit ja puhumme samoista asioista. Ja internet, internet yhdistää pakistanilaisen ja perulaisen siinä missä suomalaisen ja australialaisenkin.

Rentoutumista haluava taitaa sittenkin pysytellä kotonaan. Hotellit ovat pahimmassa tapauksessa järkyttäviä kokemuksia huonolaatuisine notkovuoteineen ja homeisine kylppäreineen. Tai sitten ne ovat naurettavan ylellisiä: aamiaisetkin sitä luokkaa, että apteekkiin saa sieltä suoraan suunnistaa. Olipa luvassa sitten luksusta tai slummia, niin joka tapauksessa kokemus on varmasti ylihinnoiteltu ja yliarvostettu.

Turistikohteissa jonottaminen on aivan oma hulluuden lajinsa. Ihmiseläinten kärsivällinen lauma odottamassa vuoroaan kiivetä juuri siihen-tai-tähän tunnettuun torniin/pilvenpiirtäjään/pyramidiin. Ylhäällä otetaan muutama huonolaatuinen ja tärähtänyt valokuva ja sitten takaisin alas yhtä kokemusta rikkaampana? 

Pari vuotta sitten haaveilin ratsastusvaelluksesta Virossa. Nyt en usko, että viitsisin enää nähdä sitä vaivaa. Ratsastaa voin Suomessakin ja Viro on nähty.

En koskaan kyllästy..

..katsomaan kuvia, joissa PuoLiskoinen ja minä olemme yhdessä. Pitäisi varmaan järjestää useammin illanistujaisia.

768512.jpg 

*) Sanottakoon tässä ja nyt, että matkustusvastenmielisyys on lähinnä oma juttuni - vaikka omalta kohdaltani tuomitsen sen helvetilliseksi, niin tiedän hyvin ettei se sitä kaikille ole. Matkustaminen voi olla vaihtelua - rentouttavaakin puuhakkaille ihmisille, toisenlaisille kuin minä.