Herätyskelloni on viime aikoina heittäytynyt niin oikulliseksi, että hiekka sen tiimalasissa on käymässä vähiin. Oikullinen ajannäyttö ei johdu mistään niin yksinkertaisesta syystä kuin patterien loppumisesta, koska niiden vaihdosta on kyllä pidetty huoli. Ilmeisesti kello on vain tullut liki kymmenvuotisen tiensä päähän. Mikään ei ole ikuista.

Ostin kellon Victoria Stationilta Lontoosta syksyllä 1997. Muistan vielä WH Smithin myyjänkin, joka sen minulle myi: happaman näköinen nuori musta tyttö, jonka pää oli lettejä täynnä. Ei mikään rasta, mutta melkein.

On siis aika järjestää kellovanhukselle juhlalliset hautajaiset (toisin sanoen heittää se roskikseen) ja jatkaa elämässä eteenpäin. Tiimari, halpojen muovikellojen luvattu maa, täältä tullaan!

Jos?

Mietin olisiko ensimmäinen maailmansota voitu välttää, mikäli keisari Vilhelm II:n isä olisi saanut hallita pitempään kuin sen vajaan vuoden, joka hänen osalleen lopulta jäi? Ei edes sataa päivää valtaistuimella, ja nekin vähät päivät kurkkusyövän runtelemana, kuolemansairaana miehenä.

Fredrik III oli - toisin kuin poikansa ja isänsä - liberaalisti asennoitunut preussilainen, jonka välit Englantiin olivat hyvät. Hänen vaimonsa oli lahjakas ja lukenut englantilainen prinsessa, kuningatar Victorian vanhin ja rakkain lapsi. Tämän seikan merkitystä ei ole syytä vähätellä, sanovathan nykypolven tutkijat erään syyn ensimmäiseen maailmansotaan olleen brittien harjoittamassa politiikassa, jonka tavoitteena oli eristää Saksa. Saksa ultrakonservatiivisen, sapelinkalisteluun mieltyneen keisari Vilhelm II:n luotsaamana oli varmasti brittien mielestä vihamielisemmän vaikutelman luova maa, kuin Saksa demokratiasta ja vapaamielisistä ideoista kiinnostuneen Fredrik III:n Saksa.

Ja entäpä Bismarck, rautakansleri, pahahenki? Jos Fredrik III ei olisi ollut kuolemansairas mies keisariksi tultuaan, niin uskon hänen voineen pystyä pitämään Bismarckin aisoissa.