Mietin joskus jaksaisivatko ihmiset innostua Venäjän viimeisestä keisariparista ilman bolshevikkien murhatyötä? Ilman Ipatjevin taloa ja siellä tapahtunutta raakaa, koko perheen kattavaa teloitusta tuskin olisi sädekehiä Nikolai II:n ja hänen puolisonsa päiden ympärillä. Omalla kierolla tavallaan bolshevikit tekivät karhunpalveluksen omalle aatteelleen murhaamalla Nikolain perheineen. Keisaria vastaan voi aina nousta, mutta marttyyriä vastaan se on jo huomattavasti vaikeampaa. Ex-keisarista maanpaossa voi veistellä vitsejä, mutta pyhimyksestä ei.  

Nikolai II ei ollut paha ihminen, mutta - tällaisen vaikutelman olen saanut - hän oli heikkotahtoinen, hidassoutuinen ja vaimoaan arasteleva mies. Keisarinna Aleksandra ei myöskään ollut paha ihminen, mutta järjetön kylläkin. Ja täysin kykenemätön toimimaan Venäjän hallitsijana de facto miehensä hääriessä Stavkassa.

Mikä olisi mahtanut olla historian kulku, jos Aleksanteri II:n - Vapauttajatsaarin - vanhin poika ei olisi kuollut nuorena? Silloin ainakin Nikolai II:n kohtalokas hallintokausi olisi voitu välttää. Olisiko se riittänyt ensimmäisen maailmansodan välttämiseen ja vallankumouksen vesittymiseen? -Kas siinäpä kysymys. 

Mielipiteeni on tietysti maallikon mielipide, mutta annetaanpa se tässä kuitenkin. Mikäli Aleksanteri II:n olisi saanut elää pitempään, eikä häntä olisi salamurhattu, niin Venäjä olisi saanut perustuslain. Uskon myös, että mikäli Aleksanteri II:n aloittamalla tiellä olisi jatkettu päättäväisesti ja takaiskuja uhmaten, niin kenties olosuhteet olisivat voineet säästää Venäjän eräältä 1900-luvun verisimmältä tapahtumakululta. Olennaista olisi tietysti ollut myös joko a) estää ensimmäisen maailmansodan syttyminen tai b) tehdä rauha sukkelammin. Vallankumouksen kiistaton edellytys nimittäin oli pitkittynyt ensimmäinen maailmansota ja sen aiheuttama kurjuus, suunnattomat miestappiot, nälkä ja surkeus Venäjällä.